Taustatietoa taikurista
Risto Leppänen on ollut taika-alan kanssa tekemisissä jo yli 20 vuoden ajan, josta viime vuodet ammatikseen. Taikuuteen hän tutustui neuvolassa, jonka lapset tuntevat paikkana, jossa piikitetään ja tehdään muuta epämukavaa. Kuuden vuoden iässä Leppäselle jäi sieltä käteen kuitenkin jotain muutakin kuin laastari.
Leppänen näki neuvolassa ensimmäistä kertaa elämässään taikurin, joka sai käsittämättömällä tavalla kyyhkysiä ilmestymään tyhjästä. Esityksen sytyttämä kiinnostus johti pian määrätietoiseen harjoitteluun, jonka tuloksia nuori taikuri esitteli ensimmäistä kertaa esikoulussa.
Risto Leppäsen ohjelmakokonaisuuksissa taikuus ja lennokas tilannekomiikka kohtaavat tavalla, joka ei jätä kylmäksi. Tavoitteena
on aina saada katsojat viihtymään ja kokemaan sama lapsenomaisen hämmästyksen tunne, joka aikanaan täytti tulevan taikurin mielen. Varmaa on, että hänen esityksissään yleisö ei näe perinteistä frakkipukuista taikuria koristeellisten laatikoiden ja silkkiliinojen kanssa.
Risto Leppänen on vuosien varrella hämmästyttänyt katsojansa lukuisissa tilaisuuksissa pienistä perhejuhlista NHL Stanley Cup -juhlallisuuksiin. Hänen taikuuttaan on nähty mm. yritysten ja yhteisöjen tilaisuuksissa, televisiossa sekä yksityisten merkkipäivillä ja hääjuhlissa. Leppänen esintyy kansainväliselle yleisölle sujuvasti englanniksi.
Risto Leppänen on Close-up- eli Lähitaikuuden Suomen Mestari 2009 ja Ravintolataikuuden Suomen Mestari 2007. Taikuuden ammatilliset erikoistumisopinnot suorittanut taikuri toimii suomalaisen viihdemaailman näköalapaikalla Esiintyvät Taiteilijat ry:n ja Suomen Taikurit ry:n hallitusten jäsenenä. Hän on myös Suomen Taikapiiri ry:n jäsen. |