TaustaaOhjelmat
Taikuri Risto Leppänen

Taikuri Leppäsen taikurikoulu - Jäätävä henkäys

Mitä katsojat näkevät: Taikuri kaataa kannusta vettä mukiin ja kysyy katsojilta arviota siitä, kuinka kauan tällaisen vesimäärän jäädyttäminen pakastimessa kestäisi. Arvauksista välittämättä taikuri puhaltaa mukiin ja kumoaa sen, jolloin ulos putoaa ainoastaan jääpaloja.

Välineet ja esitys: Temppuun tarvitaan täytetty kannu sekä muki, jonka pohjaan on kiinnitetty pesusienestä sopivan kokoiseksi leikattu pala. Pesusienen päälle laitetaan muutama jääpala. Taikurin täytyy pitää huolta siitä, että kukaan ei pääse missään vaiheessa näkemään mukin pohjalle. Taikuri kaataa kannusta mukiin sen verran vettä, että pesusieni pystyy imemään kaiken sisälleen. Loppu onkin teatteria.

Taikurin tehtäväksi jää esittää jäätävä henkäisynsä mahdollisimman vakuuttavalla tavalla. Kun muki kumotaan, jääpalat putoavat pöydälle ja vesi pysyy pesusienessä. Vaikka tämä temppu on yksinkertainen ja helppo suorittaa, harjoittele silti mukin käsittelyä niin, että et kumotessasi vahingossa näytä sen sisältöä ympärillä oleville katsojillesi.

Taikurin yhteystiedot

Taikuri | Taikurikoulu | Sivukartta

2006-2008 © Copyright Risto Leppänen